Sijoituskirja
Löytöretki sijoitusmaailmaan – sijoituskirjan esittely
Ammattisijoittajana ja sijoitusalan kouluttajana kokosin vuosien varrella oppimani 132 sivua sisältäväksi Löytöretki sijoitusmaailmaan – kirjaan.
Kirjan teema voisi olla salkunhoitajan peruskurssi, minkä avulla jokainen sijoitustoiminnasta kiinnostunut voi pohtia oman sijoitustoimintansa eri ilmiöitä ja haasteita. Tai teema voisi olla: virheitä tekemällä oppii ja voi kehittyä mestariksi. Teema voisi myös olla: miten vertailen systemaattisesti outoja yrityksiä ja osakkeita toisiinsa.
Kirjan tekstisisältö on tiivis, mutta liitesivuja on runsaasti. Niissä on kirjan varsinainen asiasisältö, yritysanalyysit. Kirja sopii sijoittamisen aloittelijoille ja se käy myös oppikirjasta. Kirjassa olen selvittänyt yritysanalyysien ymmärtämisen kannalta tärkeät tunnusluvut sekä antanut ohjeita itseopiskelijoille.
Yritysanalyysien avulla esittelen yrityksiä ja niiden perusasioita: toimintaa, taloudellista suorituskykyä, tärkeimpiä tunnuslukuja sekä kannattavaa tuloskasvua. Yritysanalyysejä kirjassa on yhteensä 96. Niistä yli puolet koskee amerikkalaisia suuria tai hyvin tunnettuja maailman johtavia yrityksiä. Jenkkiyritykset olen jakanut kuuteen teemaan, jotta lukija voi helpommin hahmottaa tuhansien yritysten ja osakkeiden maailmaa.
Euroopasta on yritysanalyysejä neljästä maasta: Suomi, Ruotsi, Tanska ja Saksa. Kaksi kiinnostavaa toimialaa ovat uusiutuva energia ja eräs jokeriteema. Edellinen on otettu mukaan esimerkkinä vastuullisesta sijoittamisesta ja toinen eräänä tulevaisuuden mahdollisuutena.
Olennaista sijoittamisessa on systemaattinen tutustuminen maailman johtaviin yrityksiin tunnuslukujen avulla. Kiinnostavaa on myös osakkeiden pörssimenestys, josta voi päätellä sijoittajien suosion: markkinoiden vallitsevan mielipiteen.
Jotkut esittämäni asiat voivat näyttää suppeilta, mutta niiden takana on yli kahdenkymmenen vuoden ammattikokemus. Mielestäni sijoittajan pitää aina syventyä moniin pieniin yksityiskohtiin, vasta sen jälkeen on aika tehdä päätöksiä sijoituskohteista. Esitän rohkeasti oman näkökantani, enkä jätä asioita ilmassa kellumaan. Suosittelen lukemaan ensin kirjan liitteet, niiden avulla kirjan anti alkaa parhaiten avautua. Seuraavaksi tutustu yritysanalyyseihin, niiden avulla pääteksti tulee helpommin ymmärretyksi.
Kirjan voit tilata verkkokaupastamme siopkirja.fi. Linkki sivulle »
Kulu kelpaa verotukseen hankintamenon kuluna, joten nettomeno 45 euron kirjalle on yleensä 31,5 euroa.
Löytöretki sijoitusmaailmaan
Sisältö
- Lukijalle
- Yritysanalyysit
- Yritysten ja osakkeiden tunnusluvut
- Toimialavalinnoista
- Osakkeiden valinta
- Osakekaupan ajoittamisesta
- Osakevalinnat käytännössä
- Rahastovalinnat käytännössä
- Vastuullinen sijoittaminen
- Ennusteet ja teema tulevaisuuteen
- Sijoitussalkun rakentaminen
- Sijoitussuunnitelma
- Kaupankäynti
- Teknisen analyysin hyödyntäminen
- Sijoitusten ajoittamisesta
- Sijoittajan tilanne (ikä, varallisuus , varovaisuus)
- Sijoitustyylit
- Sijoittajien suosio syksyllä 2022
- Markkinoiden seuranta
- Kiitokset
- Yritysanalyysit lista
- Tehokkuusvertailut (USA,FI- yritykset)
- Liite 1 (Tunnusluvut, esimerkkejä,Sergion lista)
- Taulukko-osa (Analyysejä 96)