ETF-ja osakevalitsin 2024
ETF-ja osakevalitsin 2024 (14.1.2024)
Kyse on suomenkielisestä koulutuspalvelusta, jonka avulla selkeytetään eräitä sijoitustyylejä. Kyseinen palvelu ei anna mitään yksilölliseen sijoittamiseen koskevia valmiita ratkaisuja, joten se ei ole yksilöllistä sijoitusneuvontaa. Kyseessä on tehokkaasti toimivien työkalujen opetuksesta.
Koska kaikki palvelussamme esitetyt ajatukset perustuvat osake-ja rahastovälittämistä tarjoavien pankkien kaikille asiakkaille sisältyviin (asiakassuhteen) normaaleihin palveluihin, emme ole pyytäneet pankeilta erityistä lupaa oman palvelumme käyttöön. Pidämme pankin kunkin sijoittajan asiakkuutta riittävänä tulkita pankin palveluita vapaasti oman harkintansa mukaan. Palvelumme perustuu eri työkaluihin, joiden käyttö saattaa edellyttää mahdollisesti uuden arvo-osuustilin avaamista Nordnet-pankissa, ellei asiakkuutta ole ennestään. Tämä päätös kuuluu vain asiakkaalle itselleen.
ETF-valitsimen kuvaus: Osake- ja korkorahastot
Tavoitteena on löytää parhaiten menestyneitä ETF-tuotteita ja vertailla niitä toisiinsa. Mutta meillä ei ole mitään kaupallista yhteistyötä tai riippuvuuksia yhdenkään Suomessa toimivan pankin kanssa. Emme myöskään halua mainostaa mitään pankkeja. Olemme täysin puolueeton ja riippumaton asiantuntija ja opastaja.
Käyttämämme ETF-valikoimat ovat täysin riittävät tavallisen sijoittajan eri tarkoituksiin ja tuotteet perustuvat yleensä tunnettujen pörssiyritysten osakkeiden tai korkorahastojen muodostamiin erilaisiin ETF-tuotteisiin. Suurimpia ongelmia onkin löytää parhaiten itselle sopivat menestystuotteet laajoista valikoimista. Palvelumme avulla rahastojen etsiminen tehostuu ratkaisevasti ja säästää aikaa turhalta etsimistyöltä.
Ongelmina saattavat olla sijoittajan vähäinen kokemus tai kyky etsiä ja kokeilla eri sijoitusteemoja, mutta tällainen tieto ETF-tuotteista kertyy vähitellen oman kokemuksen kertyessä. Myöskin tässä palvelussa oleva erillistiedosto ”Sijoitussalkun rakentaminen, seuranta ja hoito” –ohjeistus auttaa aloittelijoita saavuttamaan tyydyttäviä tuloksia nopeammin.
Osake-valitsimen kuvaus:
Tavoitteena on löytää parhaiten menestyviä ”suoria”, yleensä tunnettuja osakkeita ja vertailla näiden pörssiyritysten talousmenestystä toisiinsa. Asiakas voi hyötyä kokeilemalla ETF-tuotteiden tärkeimpiä sijoituksia toisiinsa.
Yritysvertailut voi myös tehdä viimeisten vuosien tuloslaskelmiin, taseisiin, velkaisuuteen ja kassavirtoihin perustuen. Lisäksi pitää selvittää yritysten keskeiset talouden tunnusluvut ja erityisesti yrityksen tulosnäkymät. Pelkät osakkeiden menneen ajan hintakertoimet (kuten P/E, P/B) ja tiedot eivät riitä, vaan tarvitaan myös keskeisiä tietoja yrityksen tuloksen kehittymisestä tulevina vuosina.
Sijoitussalkun rakentaminen ETF:lle sekä osakkeille että korkorahastoille, seuranta ja hoito:
Tämä on suppea ohje siitä, miten yleensä kannattaa rakentaa sijoitussalkku, jotta se on mahdollisimman laaja-alainen, mutta kuitenkin hajautukseltaan riittävä ja mahdollisimman tiivis paketti. ”Tiivistä salkkua” on helppo seurata tehokkailla työkaluilla sekä hoitaa mahdollisimman yksinkertaisilla periaatteilla. Allekirjoittanut on hoitanut ammattimaisesti useita osakesalkkuja samaan aikaan, joten omaa kokemusta salkunhoidossa on kertynyt jo yli 20 vuotta.
Uutta tässä osiossa on salkun rakentaminen ajankohtaisten sijoitusteemojen avulla, niin että lähtökohtana on ETF-sijoittaminen. Hyvään salkkuun pitää löytää vähintään 4 – 6 ajankohtaista suosikkiteemaa, jotta pystyy hyödyntämään parhaiten nyt vallitsevia trendejä ja kansainvälisten sijoittajien nyt vallitsevia ajatuksia.
Yhteenveto:
Tämä palvelumme on ihan uusi ja sen kaikki vaiheet ovat helppokäyttöisiä ja soveltuvat myös aloitteleville tai vähemmän kokemusta omaavilla sijoittajille. Palvelun voi ostaa verkkokaupastamme osoitteessa siopkirja.fi
Palvelun hinta on 49 euroa, joka kelpaa verotuksessa pääomatulojen hankintamenoksi 5 vuotta ostohetkestä. Nettomeno on yleensä 34,3 euroa veroedun jälkeen. Tämä toteutuu yleensä aina, koska sijoittajan vuosittaiset kaupankäyntikulut otetaan huomioon salkunhoidon kuluina.
Lisälupaus:
Voin soittaa ja kertoa jokaiselle tämän palvelun ostajalle, jos hän haluaa tietää omista kokemuksistani. Pyydän sopivan ajan ja pidän tarinatuokion kokemuksistani, tämä lisäpalvelu on ilmainen, mutta valinnainen tämän palvelumme ostajille.
Hämeenlinnassa 14.1.2024
Tapio Haavisto, DI, sijoitusneuvoja
Suomen Sijoittajaopastus Oy
lisätietoja: puh. 0503603971
”Suosittelen ETF-sijoittamista kaikille, jotka haluavat hajauttaa sijoituksensa tehokkaasti osakkeisiin, korkoihin tai raaka-aineisiin ilman suuria kuluja. Konkarisijoittaja Tapio Haaviston ohjeilla pääset sijoittamaan globaaleillemarkkinoille ja toimialoille pienellä riskillä ja isolla hajautuksella. Nyt voit helposti rakentaa sijoitussalkkusi maailman parhaista osakkeista tai ETF-tuotteista. Saat myös selkeät salkunhoito-ohjeet sijoitustesi seurantaan jauudelleen allokointiin.”
Hannu Hämeestä
”Minulla oli salkussani pitkään vain suoria osakkeita, koska ETF:ien ymmärtäminen tuntui vaikealta ja valitseminen työläältä. Halusin kuitenkin lisätä salkkuni hajautusta ja siihen ETF:t sopivat mielestäni hyvin.
ETF-valitsin 2024 on tehnyt sijoittamisesta helpompaa antamalla konkreettiset vaihe vaiheelta ohjeet siihen, minne pitää mennä aluksi, miten löytää parhaiten menestyviä ETF:iä ja mistä ETF:ään kuuluvia yrityksiä voi tutkia tarkemmin.
Valitsimen ohjeistus antaa joitakin vinkkejä myös siihen, miten erottaa isoriskisiä ETF:iä kuten kryptovaluuttoja ja viputuotteita, joihin en halua tarttua.
Mielestäni ETF-valitsin auttaa minua löytämään sijoitustuotteita fiksummin.”
Sari Turusta